About

Hei,

Olen Sofia, 32 vuotias innovoiva, intuitiivinen, iloinen ja innostuva yrittäjä. 

Olen iloinen ja tekevä tyyppi. Pidän huumoria ja sarkasmia elämässä yhtenä kantavista voimista. Pidän itseni kehittämistä tärkeänä ja sitä, että elämässä tekee sellaisia asioita, jotka tukevat aidosti sitä mitä elämässä arvostaa ja haluaa tehdä. Otan aikaa itseni tutkiskeluun ja vedän säännöllisesti happea meditoimalla hektisen arjen keskellä. 

 Yrittäjävuodet ovat siis jotain opettaneet omasta hyvinvoinnista ja sen tärkeydestä. Jotta voi palvella muita mahdollisimman hyvin, täytyy huolehtia ensin itsestään.

Vapaa-ajallani harrastan mm. Crossfittiä ja puuhaan perheen, sekä ystävieni kesken. Rakastan kesää ja lämpöä, mutta odotan aina syksyn raikkautta ja pian saapuvaa joulua. Olen se jouluhörhö, joka pitää jouluvaloja ikkunassa ympärivuoden.

Taustani

Valmistuin parturi-kampaajaksi 2008. Aasian matkustelujeni jälkeen aloin yrittäjäksi heti seuraavana vuonna, ollessani vain 19 vuotias.
Ytittäjänä olen ollut nyt yli 12-vuotta.

vuonna 2016 siirryin omasta liikkeestä vuokratuoliyrittäjäksi. Tein myös mm. myyntiedustajana töitä vaatetusalalla yrittäjävuosien ohessa.

Opisekelen koodariksi AMK-koodari oulutuksessa parhaillaan.